681828.jpg

Äiti teki juhannuskahveille tälläisen piiraan.
Pohja on loistava ja päälle voi laittaa käytännössä mitä tahansa marjoja ja hedelmiä. Paistettaessa täyte uppoaa vähän taikinaan, joten esim. rahka- tai kermaviilitäytteen kanssa pohja ei kuitenkaan sovellu.
Ilmeisesti tällä samalla ohjeella äiti tekee vuodesta toiseen maistuvaa raparperipiirakkaa!

2 ½ dl piimää
2 ½ dl sokeria (voit korvata myös osan siirapilla)
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 dl voita sulatettuna
päälle sokeria ja kanelia

Sekoita kaikki ainekset järjestyksessä ja lisää rasva jäähdytettynä, ettei sooda pala. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan. Sulata mansikat ja poista raparperista kuori ja pilko se. Mausta raparperikuutiot sokerilla ja ripottele ne taikinan päälle, asettele mansikat päällimmäiseksi. Koristele ja mausta piirakan pinta sokerilla ja kanelilla. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes keskusta on jähmettynyt ja pinta on kauniin ruskea.
Tarjoile hieman lämpöisenä esim. vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera!