01.04.2008 - 12:29

Nyt on vihoviimeinen Leivontaherkkujen ohjekirjapaketti saapunut!
Kolme kansiota täyttyi, yhteensä ohjeita oli muistaakseni 8 kansion verran tarjolla.
Ihan kiva, mutta ei niin kiva kuin mummojen ja äitini keräämät sarjat
joskus aiemmin, jonka takia minäkin sarjaa aloin alunperin keräämään.
Sellaisia varmaan ennemmin itsekin kaipaisin, missä olisi ruokaohjeita, säilöntää, vaikka mitä,
eikä vain pelkästään näitä makeita herkkuja.
Mutta onhan Leivontaherkut nimensä veroinen:)
Nyt sairaspäivän kunniaksi voisin laittaa ohjeet järjestykseen ja käydä läpi mieluisat ohjeet.
15.03.2008 - 13:31

Kuin tilauksesta posti kiikutti juuri syntymäpäiväni alla Leivontaherkkujen silikonisen leivontasetin.
Setissä on sininen kakkuvuoka ja 6 sinistä muffinsivuokaa sekä punaiset 6 muffinivuokaa ja nuolija.
Pitää testata joku päivä, ensimmäistä kertaa taidan silikonijuttuja käyttää itse.

Sitten tällä viikolla saapui myös yksi setti ohjeita, irtisanoin kyllä
jo tilaukseni, mutta asiakaspalvelussa sanoivat että yksi paketti vielä
tulee ja sitten loppuu. Hitto.
14.02.2008 - 22:13

Tässä on viimeiset Leivontaherkut, nyt on kaikki tarrat kasassa (odotin
että paikkaantuu se 3 uupunutta, vaikka olisi riittänyt kun on
maksanut). Postiin laitan huomenna silikonijuttujen tilauslapun ja
sitten kun ne ovat tulleet, irtisanon koko Leivontaherkut. Kolmas
kansio odottaa näköjään postissa, oli sekin lappu tullut tänään.
Katsotaan kuinka montaa ohjetta lopulta tulee käyttämään - jos muistaa.
Ihan kiva, mutta nuo mummien ja äidin keräämät sarjat aikanaan olivat paljon monipuolisempia.
Moni on Leivontaherkkuja tilannut, kuinka nopeasti saitte silikonisen leivontasetin?
05.02.2008 - 22:05

Tämä Leivontaherkut-paketti tuli jo varmaan toissaviikolla,
mutta nyt vasta kerkesin sen avata ja kuvata.
Nyt on 20 kultamerkkiä kasassa, joten laitan postiin tuon kortin ja
odottelen sitten silikoonisia juttuja saapuvaksi.
Taidan lopettaa sarjan keräämisen tähän.
Eihän mulla ole edes aikaa leipoa!
11.01.2008 - 12:44

Uusin Leivontaherkkujen paketti saapui eilen.
Nyt oli taas kultamerkit mukana.
Ohjeista huomio kiinnittyi lähinnä punssin käyttöön mausteena.
Ja tuli mieleen, että pitäisi joskus kotikotona käydessä etsiä
arrakkipallojenkin ohje ja tehdä niitä, nyt tuolla oli jossain
sokerikakku-ohjeessa muunnelmaksi arrakkipallot.
Tällä kertaa oli jopa ohjeita, joita teki mieli testata!
19.12.2007 - 22:58

Tässäpä on sittenkin kuva niistä kirjasista, joista puuttuivat ne tarrat.
Sain vastauksen IMP Nordicin Leivontaherkuilta puuttuvista, eli rastin
vaan siitä arkista ne kolme kohtaa ja ne sitten joka tapauksessa
tarkistavat oikeuden niihin silikoonisiin juttuihin, joten ei hätää.
Joten jos muillakin jäänyt tarroja saamatta, niin tehkää kuten minä.
Tuli vaan mieleen, että noita välilehtiä ei myöskään ollut toisen
kansion mukana, eli onko tarkoitus, että niitä siirretään ekasta
kansiosta muihin tarpeen mukaan vai...?
Voisiko joku hieman asiaan enemmän perehtynyt vastata miulle, kiitos :)
14.12.2007 - 21:36

Tässä on uusin paketti Leivontaherkuilta, aika monessa ohjeessa taas marenkia ja marsipaania.
Edellinen paketti tulikin availtua vanhempien luona ja laitettua kuoret
siellä roskiin, kun niistä puuttui nuo keräilytarrat, jolla sitten saa
ne silikooniset jutut. Eli niistä ei kuvaa ole.
Eli te muut Leivontaherkkujen tilaajat, jäikö teiltä saamatta tarrat jossain paketissa?
Piti jo heti paketin saatua laittaa sinne palautetta, että toisen
kansion samoihin aikoihin tulleissa ei ollut tarroja. Pitääkin hoitaa
asia nyt pois päiväjärjestyksestä!
01.11.2007 - 21:59

Kolmas osa leivontaherkkuja odotti kynnyksellä raskaan työn raatajaa.
Ja Kotilieden Joulu-lehti :)
Pelottaa intoilla joulusta jo tässä vaiheessa vuotta, apua.
Kysyin muuten lähileipomosta kokoustarjoiluja ostaessani, olisiko
sieltä mahdollista ostaa vaniljakreemijauhetta tai valmista kreemiä,
niin vastaus oli että milloin vain :)
Taidankin joku kerta pyytää sitä esim. yhden piirakan verran testattavaksi kotioloihin!
17.10.2007 - 21:57

Tänään tuli paketti postista, jihuu!
Jotenkin pistää silmään, että suuressa osassa ohjeita käytetään daimia,
marenkia tai jotain muuta ns. muotijuttua - toisaalta hyvä,
että seuraa aikaansa eikä ohjeet ole suoraan 70-luvulta.
Ihan kivoja ohjeita oli tälläkin kertaa, mutta ei ehkä mitään
sellaista, jota tekisi oikeasti mieli tehdä heti. Tai ehkä se johtuu
siitä, että nuo ovat pääsääntöisesti makeita juttuja ja muutenkin tulee
aika harvoin syötyä mitään omatekoisia makeita juttuja.
Olis niin kiva, jos olis aina joku passattava!
23.09.2007 - 22:41

Kiirettä on pitänyt ja nyt vasta saan kuvan tästä uusimmasta
hankinnastani tänne. Eli molemmat mummit ja äiti ovat nuorempina
keränneet jotain reseptisarjaa ja harmitti, kun omalle kohdalle ei
sellaisia ole sattunut. Nyt sitten - varmaan kiitos ruokalehtitilausten
- sain kohdennettua mainontaa, eli Leivontaherkut lähestyi kirjeellä ja
tuossa alarivissä olevilla mainosresepteillä. Hyvä tarjous, kun
tilaajalahjaksi saa vielä blenderin ja tuon kansion, mihin kerätä
ohjeet siististi.
Nyt sitten vasta avasin monen päivän päästä tuon paketin ja sisältä
löytyi vielä lappu, jossa kerrotaan että 20 tarraa kerättyäni saan 45€
arvoisen silikonisen leivontavälinesetin. Eli laskeskelin noin puolen
vuoden päästä saavani nekin vielä! Starttipaketissa oli 3 ruokalehteä,
välilehdet, kansio ja kirje.
Posti tuo omaan luukkuun asti joka kolmas viikko kolme tuollaista
lehteä, josta revitään ohjekortit irti ja laitetaan kansioon noiden
välilehtien mukaiseen järjestykseen. Eikä ole kallista.
Mukava saada kanssa tuleville sukupolville tuommoinen pakkaus :)
Onko muut bloggaajat tilanneet tuota sarjaa nyt?
|
Kirjoittaja
Blogi avattu 28.8.2006, laskuri lisätty 10.11.2006.
Joensuulaisessa keittokomerossa hyväksi havaittuja ohjeita ja vinkkejä, joskus asiaa ehkä ruoan vierestäkin.
Ylläpitäjänä 23-vuotias työssäkäyvä ja liiketaloutta opiskeleva nuori nainen, jonka intohimona on keittiössä hääräily, reseptien kerääminen sekä Arabia, Hackman, Iittala ja Marimekko.
Asiallinen palaute on tervetullutta, laitathan viestiä myös jos tahdot linkkilistalleni tai pois sieltä!
Sivupohja
Sivujen pohjakoodi täältä Kikin pohjatjohon tein omia muokkauksia
|