381350.jpg

Nyt on hitusen parempi kuva... Sen wiener nougatin suklaa värjäsi hieman massaa ja pilkut ovat manteleita. Maku on aivan loistava! Kakku oli sopivan mehevä, eikä liivatteita ollut ainakaan liikaa. Kakku kärsi vasta siinä vaiheessa, kun poistin renkaan kakun ympäriltä ja tasapaino petti. Eli reunat repesivät osittain ja pohja halkesi jostain kohtaa. Ja pintaan oli osunut foliota. Harmi. Pitää kehittää koordinaatiota seuraavaa kakkua varten... Tässä kuvassa virheitä ei onneksi huomaa!

200 g keiju-vaniljatuorejuustoa
6 dl vaniljajogurttia (vähäsokerista)
1 prk maitorahkaa (rasvaton)
1 pss wiener nougat crushia
1-1,5 rkl sitruunamehua/maun mukaan
6 liivatelehteä
tilkka vettä

5 dl keksimurua
50 g voita sulatettuna

Murskaa pötköllinen keksejä perunansurvimella hienoksi, lisää sulatettu voi ja sekoita. Taputtele seos leivinpaperilla vuoratun irtoreunavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin kohmettumaan.

Sekoita tuorejuusto pehmeäksi ja lisää jogurtti hyvin sekoittaen, lisää maitorahka ja suklaarouhe. Maista ja mausta sitruunamehulla sopivaksi. Kuumenna tilkka vettä (tai se sitruunamehu) ja lisää joukkoon liivatejauhetta tai kylmässä vedessä liotetut ja kuivaksi puristetut liivatelehdet. Anna jäähtyä hetken ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi ja laita hetkeksi jääkaappiin hyytymään tai voit kaataa seoksen jo suoraan kovettuneen keksipohjan päälle ja laittaa jääkaappiin hyytymään. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mutta mieluiten yön yli. Tarjoile kahvin seurana hyvässä seurassa!

HUOM: Miulla oli Pirkan kuviokeksejä, sellaisia halpoja ja piparinmakuisia. Kakkuun ei tarvitse mielestäni lisätä yhtään sokeria, jogurtin makeus yllätti miut.