Tein viime viikolla tällaista comfort foodia töiden jälkeen. Makkaraa tulee syötyä tosi harvoin, mutta joskus sitä on pakko kuitenkin saada. Ja kun makkaraa valmistaa ruoaksi, se on pakko ruskistaa kunnolla, sama koskee myös esim. makkarakeittoon tulevaa makkaraa (jota en kyllä ole tehnyt vissiin koskaan itse) tai grillaamista.

1 pötkö HK sinistä
1 sipuli
1 prk 3 sipulin ruokakermaa
½-1 dl vettä
mustapippuria
1 rkl soijakastiketta

perunamuussia
persiljaa

Leikkaa makkara pitkittäin puoliksi ja leikkaa puolikkaat siivuiksi, siivuta sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Paista makkarat ruskeiksi pannussa, lisää sipulit kuullottumaan pannulle. Hauduta rauhassa sipulit kypsiksi ja ruskeiksi. Lisää ruokakerma ja huuhtele purkki vedellä, mausta pippurilla ja soijalla. Suolaa ei tarvitse lisätä erikseen, muuten tulee aivan liian suolaista. Hauduttele hetki ennen tarjoilua, lisää tarvittaessa vettä. Parannellun muussin saa, kun lisää muussin joukkoon reilusti silputtua (pakastettua) persiljaa ja nokareen voita. Tarjoile kaverina salaattia.

Mukavan sipulista, makua tähän olisi saanut vielä lisää valkosipulia lisäämällä. Kastike oli tosi hyvää ja muussi kanssa, joten ruoka täytti odotuksensa. Mukava oli kokkailla pitkästä aikaa viikolla :) Tuo Valion 3 sipulin kerma on tosi hyvää, samoin kuin 3 juustoa. Tuo vähän vaihtelua keittiöön ja pelastaa kiireessä. Kannattaa kokeilla!