Kanojen touhuilusta viime aikoina ajattelin kertoa sen verran, ettei se aina mene niilläkään kuten Strömsössä. Eräänä aamuna pari viikkoa sitten pikkuveli ihmetteli, missä kolmas kananmuna on. Olihan se lopulta siellä, mutta pesästä vähän vaikeammin huomattavissa, kun kokoa munalla oli monta kertaa vähemmän, mihin normaalisti oli totuttu. Eikös olekin aika hellyttävän pieni verrattuna kennon muihin muniin? :)


Seuraavana päivänä minimunan jälkeen pesästä taas löytyi oikein jättimuna (vasemmalla), kun ilmeisesti tämä minimunan pyöräyttänyt oli päättänyt panostaa ja pukertaa ulos oikein ison munan. Kuulin tästä minimunasta puhelimessa ja ajattelin, ettei se nyt niiiiin pieni voi olla, vaan kun sen sitten näki, oli pakko pyörtää mietteitään. Hirmuisen suloinen tämä minimuna kyllä  oli ja sitä vaalittiinkin kuin jalokiviaarretta. Juhannuksena se sitten keitettiin muiden munien joukossa varovasti, sisällä oli parin tulitikun rikkipään kokoinen keltuainen :) Tuli lähinnä mieleen viiriäisenmuna.


Tästä kuvasta huomannee parhaiten munien koko- ja värierot. Ilmeisesti sitä tummempi munankuori, mitä pienempi se on. Keltuaisten väri on pysynyt melkoisen vakiona monipuolisen ravinnon ja aktiivisen ulkoilun (ja ulkoruokailun) ansiosta. Kanat juoksentelevat edelleen pitkin pihoja päivisin ja ovatpa ne vahingossa karanneet veljen perässä naapuripihaankin. Reviiri näillä on tosi laaja ja välillä on saatu ihan kunnolla etsiäkin, kun painelevat milloin metrisessä niittyheinikossa ja milloin tyrnipuskassa, kukkapenkissä tai traktoritallin takana. Sosiaalisin kana näistä on jopa hieman uppiniskainen välillä, kun ei meinaa mennä häkkiin kavereiden perässä, vaan karkaa aina jalkojen välistä tai luikahtaa suljettavan oven alta. Sisälle taloonkin nämä olisivat kovasti tulossa ja piharakannusten ovia on pakko pitää kiinni, tai muuten kohta olisi kanat kaikkialla. Eräänä päivänä Neiti Sosiaalinen oli pitkän tovin traktoritallin kynnyksellä ja katseli sisään, kun veli oli siellä hommissa. Veli ei tosin ollut kanaa bongannut, ennenkuin se katosi uusiin seikkailuihin. Äidin kanssa naurettiin taas kerran, kun seurailtiin sivummalta näiden edesottamuksia.

Tässä kanat ovat häkkinsä ovella, lähdössä ulkoilemaan. Yleensä heti häkin nurkalla on ensimmäinen pysähdys, jolloin naperretaan voikukanlehtiä. Sitten kun on hetki syöty, lähdetään seuraamaan ihmisiä. Veli nimesikin tämän vaaleimman kanan "rajakanaksi", kun käyttäytyminen on samanlaista kuin rajavartijoita seuraavilla rajakoirilla. Kana tepsuttaa veljen vieressä ylöspäin katsoen, aina veljen pysähtyessä kana pysähtyy jalan viereen ja odottaa sormien napsautusta, jolloin lähdetään taas liikkeelle. Ja tämä tosiaan seuraa vaikka minkälaista askelkuviota! Juhannuksena itsekin repesin nauramaan, kun kana viipottaa perässä ja yhtäkkiä tekee sivuliikkeen ja syöksyy puutarhatuolin alta pomppien välipuiden yli. Ilmeisesti tänä kesänä voidaan vielä nähdä kana-agilityä... :D


Ja onhan ne kananmunat hyötykäyttöönkin päässeet, aika usein aamuisin on tullut nautittua keitetyistä tai paistetuista kananmunista. Mie tykkään eniten kananmunasta, joka on keitetty juuri ja juuri, eli keltuainen on aivan juokseva, mutta valkuainen on jo hyytynyt. Kylmään veteen laitettuna keittoaika on korkeintaan 4 minuuttia. Paistetussa kananmunassa sama juttu, eli valkuaisen pitää olla just ja just hyytynyt, mutta keltuaisen juokseva. Päälle ripaus suolaa, ehkä pippuria ja eikun ääntä kohti, nam!


Eräänä päivänä taas tuli paistettua maalla oikein iso kasa lettuja, joita syötiinkin sitten parina päivänä erilaisten täytteiden kanssa. Säät eivät valitettavasti antanut periksi paistaa muurikkalettuja, joten sisällä piti sitten tehdä. Mutta jospas tänä kesänä vielä kerkeäis ne muurikkaletutkin paistaa :)