Leivoin mummolan raparpereista piirakkaa juhannukseksi ja omalta kohdaltani käsittelin raparperia ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Jotkut asiat eivät pahemmin muutu ja yksi niistä on tuo raparperipiirakka... :) Raparperipiirakkaan upotin myös daim-piirakan kuorrutetta, jota jäi yli pari päivää aiemmin. Olin nimittäin tehnyt daim-piiraan kesäkuun toisena juhlittuihin valmistujaisiini, mutta kakkuhan unohtui sitten tuplajuhla-aamuna pikkuveljeni lakkiaisiin lähtiessä pakastimeen... Nappasin siis maalle lähtiessäni pakastetun ja täytetyn daim-piiraan, suklaat ja muut kuorruteaineet kaupungista mukaani. Ohjeeseen verrattuna tuplana tehty daim-piiras tuli kuorrutettua runsaalla kädellä, mutta jäi siitä vielä hunajapurkillinen täytettä ylikin - itse daim-piiras tuhottiin sokerihumalaa uhmaten ja makua ylistäen. Ensin meinasin leipoa kreemipullaa ylijäämäkuorrutteesta, mutta raparperit houkuttelivat enemmän ja päädyin varioituun raparperipiirakkaan. Hyvin sopi vaniljakreemi tähänkin, vaikka epäilin vähän pohjan sopivuutta mielikuvaani lopputuloksesta - tuli nimittäin googlailtua eri pohjaohjeita ja yleensä päädyin oman blogiini vanhaan ja toimivaan perinteisen raparperipiirakan reseptiin. Kun kaksi hyvää kohtaa toisensa, ei lopputulos voi mitenkään olla paha. Joten vaniljaista raparperipiirakkaa, olkaa hyvä! :)

2½ dl piimää
2½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
100 g voita sulatettuna
reilusti raparperia
2½ dl kylmää vettä
1 dl vaniljakreemijauhetta (sallinen)
50 g valkosuklaata

Sekoita kulhossa isolla lusikalla piimä ja sokeri, lisää jauhot ja sooda, sekoita joukkoon sulatettu voi. Kumoa taikina voideltuun ja korppujauhotettuun uunivuokaan. Pese ja kuori tarvittaessa raparperit ja pilko ne ohuiksi siivuiksi. Ripottele tasaisesti piirakkataikinan päälle. Mittaa kulhoon kylmä vesi ja kreemijauhe. Vatkaa sähkövatkaimella 5 minuuttia, lisää sulatettu valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi. Anna seisoa 5 minuuttia. Kun kreemi on valmista, nostele pienellä lusikalla nokareita tasaisesti raparperin päälle. Paina kreemiköntsää taikinaan. Paista 200-asteisessa uunissa kauniin ruskehtavaksi. Tarjoile jäähtyneenä.

Ihanaa! Raparperit eivät kaivanneet yhtään sokeria tai muitakaan mausteita, sillä pohjan sokeri ja kreemin makeus riittivät mainiosti. Oikeastaan raparperia olisi saanut olla enemmänkin kunnon potkun saadakseen. Jos tahtoo raparperit enemmän esille, voi kreemin levittää suoraan taikinan päälle ja painella raparperipalat kreemiin. Toimisi varmasti hyvin muillakin kirpeämmillä marjoilla tai tuplaamalla kreemin ohjeen esim. murotaikinapohjassa. En vaan ole onnistunut löytämään vielä sellaista makeaa piirakkapohjan ohjetta, joka olisi yhtä monikäyttöinen kuin tuo äitinikin käyttämä raparperipiirakan pohja :)


Kreemi lätsittynä raparperien ja taikinan päälle