Halusin tehdä pikkujouluteemaiseen Karjalaisen lehtijuttuun jotain suolaistakin, niin päädyin tekemään nopeita pasteijoita. Täyte valmistui näppärästi sillä välin, kun taikinalevyt sulivat pellillä. Pasteijoissa on pikkuisen potkua, kun laitoin Valion uutta makea & tulinen -rahkaa näihin. Liian tulisia ne eivät kuitenkaan olleet edes miulle, kun joudun passailemaan allergioideni ja yliherkkyyksieni takia kaikki liian tuliset ja mausteiset jutut.
500 g lehtitaikinalevyjä
1 prk makea & tulinen -rahkaa (Valio)
150 g kinkkua suikaleena (Korpelan kinkkusuikale)
½ sipuli
½ punainen paprika
mustapippuria
1 kananmuna
Ota lehtitaikinalevyt sulamaan pellille leivinpaperin päälle. Notkista maustettu rahka kulhossa ja lisää siihen hienoksi suikaloitu kinkku, pieneksi kuutioitu paprika ja hienonnettu sipuli. Sekoita ja tarkista maku, lisää tarvittaessa mausteita. Nosta ruokalusikallinen kinkkutäytettä puolitetun lehtitaikinalevyn päälle ja taittele paisteijaksi. Voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa, kunnes pasteijat ovat saaneet kauniin värin. Maustetun rahkan voi korvata 200 grammalla tuorejuustoa ja lisäämällä mieleisiä mausteita, kuten paprikajauhetta tai chiliä.
Paljon makua yksinkertaisilla aineksilla. Kinkkupasteijat ovat muutenkin hyviä ja nyt sitten entistä parempia. Pasteijat näyttivät myös hauskoilta, kun osa täytteestä oli näkyvillä, normaalisti onkin tullut tehtyä kolmion mallisia umpipasteijoita. Käytin Korpelan kinkkusuikaleita, jotka hienonsin vielä pienemmäksi, pidän tuotteen aidosta mausta. Mutta tähän voi laittaa itselleen mieleistä kinkkua, vaikka saunapalvileikkelettä.
kyllä olen ja uudistuksia on luvassa, toivottavasti piankin. En ole pitänyt itsekään tästä enää ikuisuuksiin, mutta aikaa ja kunnollista ideaa ei ole vielä tullut. Facebookin Cebicin keittiössä kyselinkin aiemmin viikolla, kuinka haluaisitte blogini ulkoasun uudistuvan tai olisiko muita vinkkejä.
Jos joku tietää, mistä löytyy hyviä sivupohjia tai muuta käyttökelpoista, niin saa vinkata! Tai jos tulee muita ideoita kehittämisen suhteen mieleen. Olisko sulla Anonyymi jotain toiveita?
olen tosi varovainen, jos jossain lukee \"tulinen\" (ennakkoluuloa?). Joten mitä suosittelisit tuon rahkan tilalle. Rahkan sekaan dippikastikeainekset tms?
Anu, suosittelen! :)
Miia, tuo rahka on tulista siihen tottumattomalle, jos paljaaltaan syö. Mutta kun sitä on ns. jatkettu muilla aineilla ja on tuota torttutaikinaakin, on se ihan syöntikelpoista. Itse tosiaan joudun allergioiden takia välttelemään mm. liian tulisia juttuja, niin näissä tuntui pieni potku, mutta eivät olleet tulisia. Ja tosiaan, en nykyisin voi tilata edes kebabia tulisena, niin se kertoo jotain siitä, miten tulista pystyn syömään. Kannattaa rohkeasti kokeilla. Ja korvata voi vaikka saman tuoteperheen yrttirahkalla tai maustamattomalla tuorejuustolla + mieleisillä mausteilla. Tuorejuuston voisi dippijauheilla maustaa, mutta jos perusrahkaa käyttää, pitäisi siihen laittaa joukkoon kananmuna hyydyttämään seosta. Nämä maustetut rahkat eivät tarvitse sitä munalisää.
Anonyymi, tottakai! Tässä vuodatuksessa ja sivupohjissa on vähän se ongelma, että näitä ei ole kovin helppo tuunata. Bloggerissa se on huomattavasti helpompaa. Olen pitänyt blogini luettavuutta ja ulkoasua kohtuullisen helppona, mutta lähinnä värejä ja näiden laatikoiden kokoja ongelmallisina. Esim. näihin marginaaleihin ei tällä hetkellä pysty vaikuttamaan ollenkaan ja muutenkin on aika vähäistä se, miten postauksia pystyy modaamaan. Mutta tosiaan, kunhan saan aikaiseksi, on luvassa uudistuksia niin väreihin, kuviin kuin toivottavasti myös sivulaatikoihin ja tähän päälaatikostoon. Jos vielä jostain sais henkilön, jolla ois intoa, aikaa ja osaamista fiksailla, niin saa ilmoittautua tai ilmoittaa! Voiskohan vaikka jotkut datanomiopiskelijat auttaa opintojensa puitteissa? Mulla on joskus vähän huono sietokyky tekniikan kanssa, jos ei mene heti putkeen... :D
Ihanaa että sinä vielä jaksat postata täällä vuodatuksella, kun tuntuu että kaikki kapsahtaa bloggerin puolelle.
Itsestäni tuo bloggeri tuntui jotenkin hankalemmalle ja olen luvannut itselleni pysyä vuodatuksella.
Minusta täällä kuvat ja tekstit tulee hyvällä koolla, mutta bloggerissa kuvat ovat mielestäni hieman liian pieniä.
Mukavaa syksyä sinulle!