Olin puolisentoista viikkoa sitten parin päivän ruokaretkellä pääkaupunkiseudulla ja aikatauluun sopi myös ravintolakäynti. Olin liikenteessä Terhin keittiön Terhin kanssa ja päädyimme valitsemaan ravintolaksemme parinkymmenen ravintolan menut luettuamme järvenpääläisen Huilin. Tuusulanjärven rannalla, kauniilla paikalla sijainnut idyllinen ravintola olikin oikea nappivalinta. Ikkunapöydässä istuessamme saatoimme ihailla maisemia ja nauttia auringonpaisteesta, joskin välillä tuulessa villisti lepattavat aurinkokatokset sahasivat eestaas ja pelkäsimme niiden irtoavan kannattimistaan.

Huilin sisustus oli miellyttävä, skandinaavisen pelkistetty ja rakennukseen sopiva. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja ripeää. Menu oli lyhyt ja ytimekäs, siitä löytyi molempia ruokailijoita miellyttävät komponentit ja ruoka olikin hyvää. Ravintolassa näytti olevan hieman iäkkäämpää ja bisnesporukkaa asiakkaina, tunnelma oli rauhallinen vaikka asiakkaita kuitenkin oli isompiakin ryhmiä.

Mie, ikuinen etanafani, tilasin tietenkin alkuruoakseni Huilin etanaruukun (8,90 €), joka sisälsi voissa paistettuja etanoita sipulin, krutonkien ja parmesaanin kera. Lisukkeeksi oli vielä pari siivua patonkia. Ei tästä ehkä ruukku tullut mieleen, mutta annos oli kyllä oikein maukas ja herkullinen. Sipuli ja etanat sopivat hyvin yhteen, krutongit olivat hieman pehmenneet ja mausteita oli sopivasti. Ainoa miinus siitä, ettei annos ollut kovin lämmin. Etanoiden ei tarvitse olla polttavankuumia, mutta lämpimän pitäisi olla selkeäisti lämmintä. Tuolta jostain servettien ja lautasten välistä löytyi jo annoksen kadottua parempiin suihin myös pienemmät aterimet. Oli kieltämättä hieman ikävää syödä ruokahaarukalla ja veitsellä tuota annosta syvältä lautaselta, mutta eipä niitä mitenkään näkynyt ruokailijalle. Paistinpannulla voisi joskus itsekin etanat valmistaa, mikäs pakko se on aina hukuttaa etanat etanapannussa valkosipulivoihin ja gratinoida ne juustoilla.

Terhi tilasi itselleen Chili-valkosipulileivät (5,60 €), joissa patonkisiivut oli höystetty chili-valkosipulilöljyllä ja parmesaanilla. Kuulemma tulisuutta ja makua riitti, mutta annos oli aika iso. Pienet hymyt aiheutti noin puolikkaan puskan kokoinen persiljanippu annoksen koristeena.

Pidän sienistä ja pidän pihvistä, joten pääruoaksi tilasin Kantarellihärkää (22,40 €). Naudan ulkofilee oli mureaa ja medium plussaa, kuten pitikin. Kantarellikastike olin yvää ja sitä oli riittävästi, samoin kasvispaistos oli maukasta. Ainoa miinus tulee valkosipuli-perunaterriinistä, jossa oli selkeästi raakaa perunaa hyvinkin paljon. Ehkä hieman enemmän kermaa ja pidempään uunissa olisi poistanut tämän ongelman. Valkosipuliakin kahden hengen herkuttelutiimmimme olisi enemmän terriiniin kaivannut. Terriini ja muutenkin koko annos oli muuten maukasta, joten harmitti että pieni asia oli jäänyt puolitiehen. Annoimme palautetta, sillä molempien terriinit oli raakoja ja ystävällinen tarjoilija antoi meille 10% alennuksen, joka olikin mukava ele. Miun annoksessa oli ilmeisesti loppupuska persiljaa.

Terhi oli jo aiemmin menuja tutkiessamme kertonut, että Huilista on aikanaan saanut hyvää konjakkikastiketta. Joten valinta oli helppo, Konjakkibroileri (16,70 €) eli broilerin fileetä, valkosipuli-perunaterriiniä ja hunaja-konjakkikastiketta. Maistoin kastiketta ja kastike yllätti totaalisesti. Väri oli tumma, maku pehmeän konjakkinen mutta tulinen. Liekkö ollut pippurista vahvuus peräisin vai chilistä, se ei meille auennut. Miun makuuni kastike oli aivan liian tulista, sillä allergisena ihmisenä vahvat maut ovat vähän pannassa. Eli jos olisin samaa ruokaa tilannut, se olisi varmaan valitettavasti jäänyt syömättä vaikka herkullista olikin. Joka tapauksessa, pienestä takapakista perunasta huolimatta, kokonaisuus ravintolassa niin puitteiden kuin ruoan osalta oli loistava ja mikäli ravintola olisi lähempänä, kävisin siellä ehdottomasti toistekin.

Tässä vielä Huili ulkoapäin, rannasta kuvattuna. Huilin nurkalla oli pieni lammikko, joka oli täynnä sorsia ja muita lintuja. Sorsat olivat aivan kesyjä (näimme paljon niiden ruokkijoita) ja ne lähtivätkin seuraamaan meitä, kun lähdimme kulkemaan autolle päin. Sain napattua kuvankin rohkeimmasta kaverista, kun se seurasi meitä ihan auton kulmalle asti. Hauska yksityiskohta, samoin kuten lammikon reunalla kalastaneet järvenpääläiset. Ravintolasta siirryimme Iittala Outlettiin kivenheiton päähän, mutta tavoistani poiketen pääsin sieltä ulos ostamatta mitään, vaikka mulla oli käytettävänä lahjakorttikin sinne ja myymälässä oli paljon hyviä tarjouksia. Ihmeiden aika ei siis ole ohi! :D